Tulevaisuutesi on meillä
Olet sitten äskettäin valmistunut tai vaihtamassa työpaikkaa, haluamme olla ykkösvaihtoehtosi. Olemme aina kiinnostuneita taitavista, innostuneista ja osaavista ihmisistä. On monia syitä, miksi kannattaa valita työnantajaksi Indexator Rotator Systems.
Johtava yritys maailmassa
Olemme maailman johtava yritys, ja tavoitteemme on yksinkertainen: haluamme olla parhaita siinä, mitä teemme. Pyrimme jatkuvasti olemaan parempia, kehittymään ja oppimaan asioita nopeammin kuin kilpailijamme. Indexator Rotator Systemsillä kaikki haluavat olla voittajia.
Indexatorin yritysfilosofia
Yhteiset perusarvomme, Indexatorin filosofia, on suunnannäyttäjä ja työkalu, jota hyödynnetään päätöksenteossa ja jokapäiväisen työmme ohjaamisessa. Filosofiamme vahvuus on siinä, että työntekijät ovat olleet mukana luomassa sitä. Olemme käymiemme keskustelujen pohjalta yhdessä laatineet nämä perusarvot.
Tuttavallinen ilmapiiri
Monet työntekijöistämme, vieraistamme ja harjoittelijoistamme sanovat, että yrityksessä on tuttavallinen ilmapiiri. Pyrimme ylläpitämään sitä ja järjestämme siksi paljon yhteisiä tilaisuuksia myös työajan ulkopuolella. Sellaisia ovat esimerkiksi keilailuilta, polttopalloilta ja joulujuhla. Niiden kaikkien tarkoituksena on ylläpitää tätä positiivista ja tuttavallista ilmapiiriä. Kun viihdymme yhdessä, me myös kehitymme yhdessä!
Ylpeys
Me Indexator Rotator Systemsillä olemme vakuuttuneita, että ylpeys työstämme saa meidät tekemään vielä vähän enemmän. Ja juuri tämä näkyy lopputuotteessa. Jotta voimme pitää lupauksemme asiakkaillemme – tarkkuuden, sitoutumisen ja lisäarvon – meidän kaikkien on tehtävä vielä vähän enemmän kaikissa tilanteissa ja työvaiheissa.