Indexatorin uusi toimitusjohtaja

30 kesäkuuta 2021

Indexator Rotator Systemsin hallitus on nimittänyt Samuel Gottnerssonin yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.7.2021. Samuel korvaa tehtävässä Josef Alleniuksen, joka jatkaa hallituksen puheenjohtajana.

Samuel Gottnerssonilla on lähes 20 vuoden kokemus valmistusteollisuudesta sekä esimiestehtävistä tuotantotoiminnoissa. Hän on kahden vuoden ajan työskennellyt Indexatorilla varatoimitusjohtajan tehtävässä.

– Minulle on kunnia saada nimitys Indexatorin uudeksi toimitusjohtajaksi. Indexatorin vahvalla brändillä on innostavaa johtaa yritystä seuraavaan vaiheeseen henkilöstön ja asiakkaiden kanssa. Yrityksessä olevan osaamisen, sitoutumisen ja mahdollisuuksien johdosta olen vakuuttunut erittäin valoisasta tulevaisuudesta, Samuel Gottnersson sanoo.

Entinen toimitusjohtaja Josef Alenius jää yhtiöön hallituksen puheenjohtajaksi.

– Indexator on mielenkiintoisessa vaiheessa sekä tuotantotoiminnan kehittämisen että seuraavan sukupolven tuotteiden lanseerauksen myötä. Jätän turvallisin mielin tehtävän Samuelille, joka pitkällä kokemuksellaan tuotannosta ja alasta johtaa Indexatorin seuraavalle tasolle, Josef Alenius sanoo.

Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä:
Samuel Gottnersson, CEO
Puhelin: +46 70 203 26 12
Sähköposti: samuel.gottnersson@indexator.com



Filosofiamme

Indexator Rotator Systems AB:n yritysfilosofia on yhteinen näkemyksemme siitä, miten yrityksemme pitää toimia.

Huolto ja tuki

Olemme valmiita vastaamaan kaikkiin tuotteitamme koskeviin kysymyksiin.

Huolto ja tuki

Laajennettu K100-kiertoliitinmallisto

K100 on pyörivien letkuliittimien sarja, jossa hyväksi havaittu tekniikka ja monipuolisuus yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla.

Lue lisää täältä